Merkkipäivän vuosipäivänä pitää muistaa toista. Jos sen unohtaa, niin se aiheuttaa mielipahaa. Oman syntymäpäivän muistaa varmasti. Hieman heikommin muistaa seurustelukumppanin syntymäpäivän. Hääpäivän muistamisessa saattaa mennä hetki, kihlauspäivässtä puhumattakaan. Ensitapaamisen vuosipäivä on jo arvaamista. Yleistäen voisi olettaa, että naisilla on parempi muisti/järjestelmä muistaa merkkipäiviä. Sen muistaminen merkitsee myös heille enemmän. Edellä tuli yleistettyä kovasti, mutta tämä on oman pienen empiriisen tutkimuksen tulos. Paikallisessa lehdessä eräs mies kirjoitti tuntemuksiaan mielipidepalstalle. Ilmeisesti mies oli unohtanut hääpäivän ja saanut siten kokea puolisonsa suuttumuksen asiasta. Kyseisessä avioliitossa oli muistaminen muuttunut toispuoleiseksi, jolloin hän oli unohtamisen kuitannut sanomalla "Tässä avioliitossa viettää myös eräs toinenkin hääpäivää." Joten jos haluat välttää konfliktit, niin istu alas ja laita muistutus kännykkään kaikista tärkeistä merkkipäivistä. Itse jään odottamaan sitä päivää, kun nainen omaaloitteisesti onnittelee yhteisestä merkkipäivästä ensin.