Erehdyin kertomaan eräälle tuttavalleni tapauksesta, jolloin oli mielenterveyteni kyseenalainen. Unohdin mainita, että olin valvonut sitä tapausta ennen lähes 3 vuorokautta putkeen. Tapahtumahetkellä oli pakko olla hyvin tarkkana, mutta silti vaivuin unen ja valvetilan välimaastoon. Tapaus sattui tällöin. Luulin kuulevani kuulutuksissa suomenkieltä, vaikka se oli täysin mahdotonta.

No näin tänään kaverin monen kuukauden tauon jälkeen. Hän oli silmiin pistävästi levoton ja vaivautunut tapaamisen aikana. Vasta jälkikäteen muistin miten keskustelu oli viimeksi päättynyt kesken. Ja hänelle jäi ilmeisesti asia vaivaamaan mieltä. Täytyy uudelleen tarkentaa asiaa hänelle. Missä kulkee yleensä ihmissuhteissa raja, jolloin voi toiselle puhua omista heikkouksista? Kerran eräässä kokouksessa kerroin olevani sinkku. Siihen eräs vanhempi mies, jonka “varpaille” olin astumassa kommentoi näin. “Ei sinustaa ole vastuulliseen asemaan, kun naistakaan et ole saanut itsellesi” Tuo tyrmistytti aluksi ja jälkikäteen nauratti. Kaikesta voi toista syyttää, kun vain mielikuvitusta löytyy.