Tapaamiset tuntemattomien tai puolituttujen kanssa on aina aidosti hyppy tuntemattomaan. Ravintolan pöydässä, uimarannalla tai katsomossa sitä yrittää epätoivoisesti herättää toisen kiinnostuksen itseensä. Useasti kemiat eivät sovi yhteen. Monta kertaa kiinnostus herää tois-puoleisesti. Ja silloin joutuu tuottamaan toiselle pettymyksen. Useasti sitä on tehnyt kyseisen päätöksen ennen treffejä, mutta suostuu käymään "sääli-treffeillä". Siinä treffeillä kävijän arkea. Joskus sattuu eteen henkilö, jonka kanssa sujuu keskustelu ja huumorintaju on samanlainen. Mutta monta kertaa olen tällaisten treffien jälkeen saanut mitä ihmeellisiimpiä selityksiä. Eli rukkasia on lennellyt, mutta myöhemmin olen kuullut heidän olleen aidosti kiinnostuneita. Eli miten erottaa aidot rukkaset ja kissa- ja hiiri-leikki? Siis ilman epätoivoista anelua. Sillä se on minusta liian paljon ihmisarvoa alentavaa. Ja aiheuttaa monia ongelmia. Toiset treffit pääättyy hyvin epämääräisiin yhteydenottoihin. Niistä huokuu epävarmuus elämässä. Ja olotila on, kuin olisi varamies numero seitsemän. Vastuullisinta, olisi minusta rehellisesti oma-aloitteisesti ilmoittaa, että ei kiinnosta. Ikävä kyllä kaikilla ei ole siihen "munaa". Minusta satunnaisilla treffeillä voi olla rehellinen. Kuka nyt lähtee treffeille tarkoituksenaan viettää 30-vuotta aviolittossa heti treffien jälkeen. Ne ovat enemmänkin tutustumista varten, kuin pitkän suhteen aloittamistilaisuuksia. Ensimmäisillä trefffeillä näkee yleensä vain ulkopinnan ja rankasti "siivotun" persoonallisuuden. Kuka nyt olisikaan oma itsensä treffeillä? =) Tulipa vuodatettua paljon aihesta. Taidan olla valmis uusiin treffeihin.