Edelliseen viestiini tuli pari kommenttia. Ainakin nimimerkkien perusteella naisilta. Niihin ei aina kylläkään voi luottaa. Mutta olen onnesta sekaisin, kun joku on sittenkin jaksanut lukea vuodatuksiani. Kiitos! Sitten tuli se pakollinen pilkun ”viilaajan” viesti. Siis henkilö, joka kommentoi toisen tapaa kirjoittaa. Viestissä saattoi olla virheitä oikeinkirjoituksessa ja kieliopissa. Tätä en todellakaan kiistä. Pidän tätä blogiani minun katkonaisten ajatuksien purkautumiskanavana. Miksi pitäisi kipeät asiat, jotka on muutenkin tuskallisia, kirjoittaa virheettömästi ja kirjakielellä. Elämän aikana olen kirjoittanut kaksi kirjaa, joiden kieleen olen jaksanut panostaa. Ja kukaan ei niiden sisältöä morkannut. Se on paljon ihmiseltä, jonka kirjalliset- ja puhe-lahjat ovat noin puolet naisten taidoista. ” Elämässä on muutakin kuin pilkkusäännöt...”